Jarviksen Jupinoita

Olen kolmekymppinen masentunut ja elämäniloton perfektionisti, jolla on pahoja itsetunto-ongelmia. Minulla ei ole harmainta hajuakaan mitä haluaisin tehdä työkseni, koska minulla ei ole koskaan ollut unelmia tulla isona miksikään. Koska elämme yhteiskunnassa, se pakottaa minut kuitenkin etsimään töitä, vaikka järkyttävä itsekritiikki ja epäonnistumisen pelko kuristavat minut lähes hengiltä joka kerta kun luen työpaikkailmoituksia. En ole innovatiivinen myyntitykki, sosiaalinen monitaituri tai kasoittain kokemusta omaava veteraani, vaan työuransa alkuun tyssännyt työtön medianomi (AMK), jonka ainoat sosiaaliset kontaktit ovat kaupan kassa ja roolipeliporukka, jonka kaikilla hahmoillakin on masennus. Luottamus omiin taitoihin on nollassa, vaikka CV:ssä valehtelen osaavani asioita paremmin kuin mihin tunnen kykeneväni. Tarvitsen töitä, koska muuten yhteiskunta ja perheeni pitävät minua epäonnistuneempana kuin minä itse. Terapeuttini on sentään kannustava, mutta saamattomuudessani tuntuu s...

Siitä on melkein kuukausi kun viimeksi piirsin. Tai no ei ihan, koska ”piti” tehdä banneri Väinölle ja Vilmalle ja taisinpa doodlailla jotakin alkuvikosta.. Mutta mitään kunnollista en ole tehnyt joulukuun jälkeen ja syy siihen on yksinkertaisesti se, että en tällä hetkellä pidä omista töistäni. Se alkoi joulukuussa, oikeastaan pian sen jälkeen kun olin saanut joulukalenteriin kuvat valmiiksi. Mikään mitä saan aikaan ei näytä omiin silmiin hyvältä. Jokin tyylissä tai sen puutteessa mättää ja pahasti. Siksi ei oikeastaan edes huvita tehdä mitään. Jatkuvasti sanotaan, ja minä itsekin hoen muille, ettei pidä verrata toisten töihin vaan seurata sitä omaa kehitystä. Silti sitä ei voi olla tekemättä, varsinkin kun ympärillä on todella monia taitavia tekijöitä. Silloin kun siihen sortuu, niin tuntuu että mitä järkeä tässä koko hommassa edes on. Kiinnostaako ketään edes nähdä minun tekemiäni kuvia, kun on olemassa muiden paljon paremmin tekemiä? Tämä on se loputon suo jonne helpo...